Haavisto-blogi

Eduskunta keskustelee parhaillaan potilasturvalaista. Itse tulen äänestämään lain puolesta – perustuslain turvaamaan kansalaisten hengen ja terveyden suojaan ei voi suhtautua kevyesti. Vielä kuitenkin on aikaa sopia, ja toivottavasti potilasturvalakia ei koskaan tarvitse käyttää.

Eduskunnan ei pitäisi puuttua meneillään oleviin työtaisteluihin. Suomalaisessa mallissa työnantajat ja työntekijät sopivat, ja tarpeen vaatiessa valtakunnansovittelija sovittelee. Hallitus on mukana tässä kolmikannassa mm. tekemällä päätöksiä verotuksesta – tai tukemalla tasa-arvotupoa 150 miljoonalla eurolla vuosittain, kuten tänä syksynä tehtiin.

Kuntatyönantaja käy neuvotteluja Tehyn kanssa, ja viime kädessä nousevat palkat missä tahansa kuntatöissä heijastuvat kuntatalouteen – tarvitaan joko lisää kunnallisveroja, lisää maksuja tai lisää valtionapua (eli valtion verotusta lisäämällä). Vihreiden kanta on, että matalapalkka-alojen oikeutettuihin vaatimuksiin vastaamiseen myös verojen korotukset ovat hyväksyttäviä.

Näkemysero on pääministeri Vanhasen eduskunnalle antaman ilmoituksen mukaan kuntatyönantajan ja Tehyn neuvotteluissa vielä suuri. Sopimuksentekoaikaa on 19.11. saakka, sitten Tehyn käynnistämä joukkoirtisanoutuminen alkaa.

Työtaisteluna Tehyn toimet ovat poikkeuksellisia. Yleensä lakon yhteydessä on voitu sopia suojelutyöstä, mutta tässä tilanteessa se on osoittautunut mahdottomaksi. Oma käsitykseni on, että hallitukselle jää tässä hyvin vähän mahdollisuuksia. Perustuslaki edellyttää hengen ja terveyden suojaamista kaikissa olosuhteissa, ja sen turvaamiseksi laki potilasturvallisuudesta on säädetty.

Onko kysymyksessä yritys lakon murtamisesta? Mielestäni ei. Kaikissa lakoissa ja työtaisteluissa täytyy määritellä rajat, joilla tarpeettomia vahinkoja vältetään. Sairaaloissa tehtävä työ on tietysti poikkeuksellisen herkkää, kun ollaan suoraan tekemisissä ihmisten hengen ja terveyden kanssa.

Onko tämä riita rahalla ratkaistavissa? Toivottavasti on. Rahaa jaettaessa on vain katsottava, että tasa-arvoa myös matalapalkka-alojen kesken toteutetaan. Kirjastonhoitajien lakko tuskin yhteiskuntaa samalla tavalla hetkauttaisi. Toimiiko nykyinen sopimusjärjestelmä? Sen näyttävät tulevat päivät ja viikot.

Jos sopimusjärjestelmä ei toimi, ollaan kokonaan uudenlaisien haasteiden edessä. Silloin paljon puhuttu kolmikantajärjestelmä on kriisissä, ja joudutaan myös lainsäädännössä miettimään, miten ratkaistaan sellaiset riidat joita sopimusjärjestelmä ei pysty sopimaan.

Mutta ennen kuin asia on pitkistynyt ja mutkistunut, on vielä muutamia päiviä aikaa sopia. Vihreät tukevat asian nopeaa ratkaisua sovittelulautakunnassa.

Missä olit, kun kuulit tiedon Jokelan koulusurmista? Tämä taitaa korvata nyt kysymyksen John Lennonin kuolemasta. Itse istuin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa, kun STT kertoi 7.11. klo 12.30 kännykkäviestillä: ”Jokelan koulussa Tuusulassa on ammuttu. Poliisi vahvistaa tiedon. Sillä ei ole tietoa uhreista.”

Tiedot uhreista tulivatkin sitten iltapäivän mittaan kaikilta muilta paitsi poliisilta. Varsinkin niille, joiden läheisistä oli kysymys, nuo odotuksen tunnit olivat piinallisen pitkiä. Onneksi oli Töölön sairaalassa HUS:n lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo, joka kertoi sen mitä kerrottavissa oli.

Jos elämässä olisi takaisinkelausnäppäin, nuo keskiviikkopäivän hetket haluttaisiin tapahtumattomiksi. Nyt voi vain muistella, mikä oli se viimeinen sana, viimeinen kädenheilautus, viimeinen ajatus, ennen kuin tiet erkanivat ikuisiksi ajoiksi.

Jokelan koulun rehtori Helena Kalmi antoi kasvot murhenäytelmälle: jokainen voi ajatella rehtoria viimeisinä hetkinään, kun hänen tehtävänään on yhtaikaa saada oppilaat suojaan, ohjata sairasautot ja poliisi paikalle, ja pyrkiä rauhoittamaan oman koulun oppilasta, joka heiluu ase kädessä. Ihmisistä, jotka eivät etsi sankaruutta, joskus vain tulee sellaisia. Helena Kalmi.

Tuusulan joukkomurhaan ei tunnu löytyvän helppoa selitystä. Koulukiusattu ei ole ampunut kostoksi. Huumehörhön polla ei ole lopullisesti seonnut. Skitsofreenikko ei ole seurannut pään sisältä kuuluvia ääniä. Ei ole edes mustasukkaisuutta tai petettyä rakkautta, joka janoaa kostoa.

On vain viittauksia Nietzscheen, Linkolaan ja Darwiniin. Yli-ihmisoppia, demokratian halveksuntaa, totalitaaristen järjestelmien kannatusta, ekologista saarnaa ja omaa halua astua Jumalan saappaisiin. Yleensä jumaliksi pyrkivät joutuvat liittoutumaan paholaisen kanssa. Näin taisi käydä nytkin.

Mitä tästä oikein voisi oppia?

Varmaan ainakin sen, että ei ole kirjaa ilman lukijaa. ”Humanity is overrated” luki Jokelan murhamiehen t-paidassa. Kun Linkola ilmoittautui Baader-Meinhofin viitoittamalle tielle, hän hylkäsi sen humanismin jota vielä pamfletti ”Ihmisen ja isänmaan puolesta – ei ketään vastaan” ja ”Unelmat paremmasta maailmasta” edustivat.

Maailmaan turhautunut ihminen ei aina tarvitse psykologin tai psykiatrin, vaan useammin filosofin apua. Kouluissa pitäisi olla sparraajia niillekin, joita demokratia alkaa tympiä, ja jotka etsivät oikotietä ihmiskunnan onneen – tai omaansa. Maailmantuska on sallittua ja sitä on välillä hyväkin potea, mutta koulussa on oltava valmiutta myös vakavien maailmankatsomuksellisten kriisien käsittelyyn.

Onko internet syyllinen? Tässä tapauksessa sitä käytettiin myös murhaviestien – tai itsemurhaviestien – ilmoitustauluna. Jokela näyttää jonkinlaiselta laajennetulta itsemurhalta. Kun netissä on nykyään niin paljon roinaa, kukaan ei jaksa suhtautua tällaiseen kovin vakavasti. Ehkä pitäisi? Jotkut YouTuben käyttäjät olivat kuukausia sitten huolissaan, että Suomessa kaveri syöttää nettiin viestejä, joissa mm. ihannoidaan Columbinen koulumurhaajia.

Aseiden hankinnan helppous Suomessa on tunnettua. Tässäkin tapauksessa nuori kaveri, joka vasta suunnitteli ampumaharrastuksen aloittamista, sai aseenkantoluvan käden käänteessä. Pienaseet Suomessa tekevät poliisin työn entistä vaarallisemmaksi, kun tavallisten kotihälytystenkin yhteydessä aseet puhuvat. Ehkä määrätään ne pienaseet sinne ampumaradan kaappeihin?

Viimeksi, vaan ei vähäisimpänä, opimme sen että kovien kolhujen sattuessa yhteisyyden tunne on Suomessakin vielä voimakas. New Yorkissa se nähtiin WTC-tornien tuhoutuessa, ja Ruotsissa se on nähty Olof Palmen ja Anna Lindhin murhien aikaan. Kansakunta on olemassa, ja se suree ja pyrkii auttamaan yhdessä.

Kun eduskunta kokoontui torstaina hiljaiseen hetkeen, tunne oli todellinen. Omassakin eduskuntaryhmässä Jokelan tapahtumista puhuttaessa oli vaikea pidätellä kyyneleitä. Illalla raitiovaunussa näki, että järkytys yhdisti. Moniin ikkunoihin oli sytytetty kynttilät muistamaan Jokelan uhreja ja heidän omaisiaan ja läheisiään. On kuin olisimme kaikki jokelalaisia.

PS. Kun Tuusulan Jokela on nyt noussut maailmankartalle, kirjoitti MTV:n toimittaja Päivi Talja siitä, miltä se vanhoista jokelalaisista tuntuu: http://img.mtv3.fi/mn_liitteet/mtv3/uutiset/bulleting/300884.pdf