Haavisto-blogi

Äänestyspäivä sunnuntai valkeni Helsingissä aurinkoisena. Pientä vaihtelua lauantaihin, jolloin jaoimme esitteitä räntäsateessa Itäkeskuksessa, Hakaniemessä ja Kolmella sepällä. Oli hyvä tunnelma, mutta esitteet kyllä aika märkinä. - Illalla oli vielä kaksi tapahtumaa: oman tukiryhmän illanvietto viinikellarissa, ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden juhlat ravintola Bellyssä. Yöratikka toi kotiin - ja sunnuntaina viimein sai nukkua pidempään.

En ole aikaisemmin kertonut vaalityön salaisesta aseesta, mutta paljastettakoon nyt sekin: pitkät kalsarit. Ilman niitä ei suomalainen demokratia toimi. Aurinkoisinakin päivinä kadulla on tarvinnut pitkät kalsarit, lämpimiä vaatteita, kaulaliinan, hyvät hanskat, ja pipon/korvaläpät. Jos ei niitä ole ollut, 15 minuutin esitteiden jaon tai katukeskustelujen jälkeen on kyllä ehdokas hyytynyt.

Vaalimainonta on ollut taas ennätysmäistä. Vihreät haluaisivat asettaa puolueiden ja ehdokkaiden mainonnalle euromääräisen katon - muuten mainonnon kilpavarustelu käy ehdokkaille yhä kalliimmaksi. Tosissaan työtä tekevä ehdokas panee mainontaan auton hinnan - toisilla se on Nissan Micran hinta, toisilla ison Volvon, mutta ilman sellaista panostusta ei saa näkyvyyttä. Lisäksi tarvitaan vaalitilaisuuksia ja paljon aikaa katutyöhön. Monet ovat ottaneet palkatonta vapaata työstään vaalihommia varten.

Ehdokkaiden tukiryhmät eivät aina osaa arvatakaan miten paljon vapaaehtoistyötä tarvitaan: oma tukiryhmäni on luukuttanut vaalimainoksia, keikkunut aamukuudelta Aleksanterinkadun yläpuolella nosturiauton lavalla kiinnittämässä banderollia, seissyt räntäsateessa toreilla, soittanut satoja puheluita tilaisuuksien järjestämiseksi, suunnitellut ja kopioinut mainoksia… Hatunnosto omalle tukijoukolleni, mutta myös kaikille niille, jotka pitävät demokratian lippua korkealla tekemällä vapaaehtoista työtä ehdokkaiden hyväksi.

Ja kauniiksi lopuksi, ennenkuin tiedämme vaalin tuloksesta mitään: kiitos hyville vihreille kanssaehdokkaille. Tunnelma ehdokkaiden välillä on ollut hyvä, ja apua on annettu puolin ja toisin. Yhteisiä tilaisuuksia järjestetty, ja yhteismainoksia tehty. Jokaista ehdokasta tarvitaan hyvän kokonaistuloksen aikaansaamiseksi.

Kehumatta nyt liikaa muiden puolueiden ehdokkaita, kun vaaliuurnat eivät vielä ole sulkeutuneet, on sanottava että arvostus on kasvanut niitä ehdokkaita kohtaan, jotka ovat tehneet kampanjaa oikein hartiavoimin. On ollut hauska tavata teitä Kannelmäessä markkinoilla, Itäkeskuksen poliittisessa basaarissa, Hakaniemessä ja Kolmen sepän aukiolla. Kohtuullista menestystä kaikille.

Perjantai-iltapäivän kovimman vaalitentin Kolmella sepällä järjestivät kolme Helsingin saksalaisen koulun oppilasta, joiden kanssa keskusteltiin politiikan koko kirjo perustulosta NATO:oon, vanhustenhuollosta viinan hintaan. Hatunnosto kundeille, jos luette tämän. Minua ennen he olivat käyneet panemassa jo Erkki Tuomiojan ja Rakel Hiltusen ahtaalle. - Mutta tarkoitukseni oli tällä kertaa antaa ohjeita sunnuntai-illalle.

1. Käy sunnuntaina äänestämässä, jos et ole sitä vielä tehnyt. Jokainen ääni lasketaan. Muistuta kavereillesikin äänestämisestä. “Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan”, niinkuin Rosa Meriläinen on sanonut. Vaalihuoneistojen ovet suljetaan klo 20, ja ne avataan taas neljän vuoden kuluttua. Siihen saakka: sitä saa mitä tilaa.

2. Ota rauhallisesti vaalitulosten laskenta. Ensin tulevat ennakkoäänet klo 20. Vihreät ovat huonoja ennakkoäänestäjiä. Kun vuoden 2003 eduskuntavaaleissa vihreät saivat kaikkiaan 8,0 % äänistä, osuus ennakkoäänistä oli 5,8 % ja lopullisista äänistä 9,4 %. Ensimmäiset toimittajat kiirehtivät puheenjohtajaa tunnustamaan vaalitappionsa jo ennakkoäänestystulosten selvittyä. Vihreät kuitenkin ottavat tässä vaiheessa lungisti.

3. Ennakkoäänien jälkeen alkavat tippua pienten kepulaisten kuntien äänestystulokset, ja puoli yhdeksän uutisissa Keskusta on saamassa murskavoittoa. Tässä vaiheessa Matti Vanhasen hymy on korvissa, ja muut kärvistelevät. Kysymys on kuitenkin vain vaali-illan draamasta, joka toistuu vaaleista toiseen…. Eivätkä toimittajat koskaan kyllästy siihen. Tässä vaiheessa vihreiden puoluejohtajan odotetaan repäisevän viittansa ja sirottelevan tuhkaa hiuksiinsa. Mutta riekkujaiset ovat ennenaikaiset.

4. Kymmenen uutisten aikaan alkaa kuulua kummia: isojen kaupunkien kuponkeja on viimein ynnätty yhteen, ja vihreiden tulos alkaa pikkuhiljaa parantua. Tässä vaiheessa myös Tarja Cronbergilla on syytä hymyyn, ja tunnelma Ravintola Kaisaniemessä vihreiden vaalivalvojaisissa alkaa olla jo hilpeä. Kuullaan sampanjapullojen poksahduksia.

5. Mistäkö tiedän tämän? Taloustutkimuksen 13.-15.3. tehty gallup lupaa nousevaa käyrää vihreille: “Vihreiden suosio on kasvanut selvästi, ja se ohitti nyt vasemmistoliiton. Kun helmikuussa tulokseksi saatiin 8,2, nyt kannatus oli 9,7 prosenttia.”

6. Jotta sunnuntai-iltana voitaisiin juhlia, täytyy vihreän jyrän vielä pyöriä - itse aloitan Itäkeskuksesta klo 12, sitten Hakaniemeen klo 13, ja Kolmella sepällä klo 14 alkaen, kunnes Stockan kello lyö kuusi. Lauantai-iltana on vielä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden VINO:n bileet Bellyssä, Uudenmaankatu 16-20.

Kolmen herran vaalikeskustelut alkoivat jo ikävystyttää. Helsinkiläisten näkökulmasta niissä oli kaksi ongelmaa: Keskusta on Helsingissä pienpuolue, ja monia äänestäjiä - ei vain naisäänestäjiä - on häirinnyt keskustelijoiden sukupuolijakauma. Suomessa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä maailmassa, mutta nyt politiikasta näyttää taas tulleen herrojen etuoikeus. Piiloviesti kolmen herran keskustelussa on voimakas: politiikka kuuluu miehille.

Onneksi naisehdokkaat eivät ole jääneet tuleen makaamaan, vaan tekevät aktiivista kampanjaa huolimatta median yrityksistä tehdä vaaleista vain kolmiodraama. Vihreillä ei ole ainakaan ollut mitään hävettävää eduskuntaryhmän sukupuolijakaumassa. Miehet ovat olleet siellä vuodesta 1991 vähemmistönä. Tasa-arvoa ajatteleva vihreiden äänestäjä voi siis hyvillä mielin valita nais- tai miesehdokkaan.

Tässäkin blogissa on käyty keskustelua nettiäänestämisestä, ja Nelosen sivuilla voi käydä samaa asiaa kommentoimassa ja äänestämässä. Olin eilen Kuka, mitä, hä? -ohjelman keskustelussa, ja ainakin Nelosen katselijat näyttävät olevan kovasti Virossakin käytetyn nettiäänestämisen puolesta. Kolmen sepän aukion keskusteluissa siitä eivät ole olleet kiinnostuneita vain nuoret, vaan myös kaksi muuta ihmisryhmää: Pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset, jotka eivät aina pääse Suomen lähetystöön äänestämään, ja erilaisilla työkomennuksilla ulkomailla olevat ihmiset. Nettiäänestäminen lisäisi varmasti vaaliaktiivisuutta.

Torstai-iltana oli mukava kulttuuri-ilta Olivers21 -klubilla; kiitos sekä bändeille, lausujille että yleisölle. Vaalityössäkään ei aina tarvitse olla otsa rypyssä.

Tänään perjantaina vihreät valtaavat vielä kerran Helsingin: materiaalin jakoa on paitsi Kolmella sepällä, myös metroasemilla ja vilkkailla liikennepaikoilla. Näin näkyvää kampanjaa eivät vihreät ole koskaan aikaisemmin pääkaupunkiseudulla tehneet.

Kadulla eilen käytiin läpi taas monia asioita: Kuinka paljon energiaviljelmillä saadaan aikaan uusiutuvaa energiaa? Voisiko valtio ja kunnat tukea lämpöpumppuihin siirtyviä? Miksi Suomen ulkopolitiikka on nyt niin passiivista, vaikka Venäjän muutokset ovat kaikkien nähtävissä? Voidaanko Itämeren maakaasuputken linjauksiin vielä vaikuttaa? Miten Sosnovyi Borin uudet ydinreaktorit tulevat vaikuttamaan Suomen ympäristöturvallisuuteen? - Helsingin palomiehet kävivät valistamassa, mitä ongelmia palomiesten eläkeiän korotukseen liittyy. Kadulla oppii paljon.

Katuparlamentti jatkui tänään ateenalaisessa hengessä Kolmen sepän patsaalla. Mutta ennen kuin kerron siitä, mainitsen illalla koolla olleen Helsingin kaupunginvaltuuston keskusteluista kolme kiinnostavaa aihetta: Helsingin keinot vastata ilmastonmuutokseen, Vaasanpuiston uudelleen nimeäminen ja valtuuston kokousten saaminen nettiin.

Vihreiden Mari Puoskari teki ajankohtaisen valtuustokysymyksen, miten Helsingin uudisrakentamisessa voidaan ottaa energiansäästö paremmin huomioon. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen muistutti Eko-Viikin hyvistä kokemuksista energian- ja vedenkulutuksen säästössä. Keskustelu laajeni pidemmällekin energia- ja ilmastopolitiikkaan: miten saataisiin maalämmön ja merilämmön käyttöä Helsingissäkin vietyä eteenpäin? Demarit esittivät syksyksi energia- ja ympäristöpoliittista valtuustoseminaaria, ja se sai kannastusta vihreiltä, Suvi Rihtniemeltä Kokoomuksesta ja Outi Ojalalta Vasemmistoliitosta. Pääministeri Vanhanen on nyt useamman kerran heittänyt haasteen Helsingille, ja se haaste kyllä kannattaa ottaa vastaan: Suomen Kioto-sitoumukset eivät toteudu, ellei myös pääkaupunkiseutu tee enemmän.

Vaasanpuistikon (se pieni puistonpahanen Kurvin kulmaa vastapäätä Sörnäisissä) suunnittelua koskevassa keskustelussa vihreiden Kimmo Helistö esitti kirjailija Arto Mellerin muiston kunnioittamista nimeämällä Vaasanpuistikko uudelleen Arto Mellerin puistoksi tai aukioksi. Minulle Arto Mellerin PeteQ -näytelmä oli yksi uuden maailmankuvan murtajia: se ajoittui 70-luvun loppuun vaihtoehtoliikkeiden ja pienlehtien aikaan, ja kulttuuriväen osalta naulasi viimeiset naulat taistolaisuuden arkkuun. Jokaisen sukupolven pitäisi jättää kaupunkiin jälkensä ja toivon, että Kimmo Helistön esitys toteutuu.

Kolmas kiinnostava keskustelu koski suoria nettilähetyksiä valtuuston kokouksista. Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen varoitteli, ettei nettilähetyksiä varmaan seuraisi kovinkaan moni, valtuutettu Osku Pajamäki muistutti, että samalla perusteella valtuuston lehterit voitaisiin poistaa. Kyse ei olekaan katsojamääristä, vaan kaupunkilaisten ja toimittajien mahdollisuudesta seurata kokouksia mahdollisimman helposti niin halutessaan. Kun jokaisella Pihtiputaan mummollakin pyörii jo nettivideo Youtubessa, niin webcam-lähetys valtuustosta - tai alkajaisiksi nettiradio - ei ole vaikea toteutettava.

Sitten vielä Kolmen sepän parlamenttiaiheisiin tänään. Venäjä puhutti taas: esitettiin käsitys, että Jeltsinin kaoottisen kauden jälkeen Putin on ollut välttämättömyys, joka on tuonut edes järjestyksen naapurimaahamme. Oltiin huolissaan siitä, onko vihreiden idänpolitiikka liian “aggressiivista”: se ei ole paras tapa vaikuttaa Venäjään. Mielestäni Putinin ansiot on tunnustettava, mutta nykyistä demokratian kaventamista - tiedotusvälineiden keskittymistä vallanpitäjien käsiin ja esimerkiksi Jabloko-puolueen sulkemista paikallisvaaleista pois - ei voi hyväksyä. Pidän hyvänä että vihreät ovat nostaneet esille Venäjän kehityksessä huolestuttavia trendejä. Samalla on tärkeää, että aktiiviset ja toimivat keskustelusuhteet Venäjään säilytetään. Vuorovaikutus on muutoksen avain.

Ilmasto- ja energiapolitiikasta käytiin katuparlamentissa kunnon väittely. Kysymykset: Onko 20-30 %:n päästövähennys EU:lta seuraavalla Kioto-sopimuskaudella tarpeeksi? Pelastaako se maailman? Onko oikein ostaa Venäjältä sähköä - tosiasiassa Suomella on nyt ydinvoimaloita Venäjän puolella? Miksi Helsinki on jäljessä Tukholmasta ilmastopolitiikassa? Omat ajatukseni: EU:n sitoumustaso ei ole tarpeeksi ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi, mutta nyt on saatava mukaan USA, Australia, Kiina, Intia… EU:n tarjous on kuitenkin vakava, ja EU kulkee ilmastopolitiikassa etujoukossa. Hyvä niin. Venäjän-kysymys on vaikea. Uusia ydinvoimaloita suunnitellaan nyt Venäjälle lisää korvaamaan maakaasun vientiä Länsi-Eurooppaan. Maakaasusta saa Saksassa 10-kertaisen hinnan. Halusimmepa tai emme, Venäjä korvaa maakaasua nyt ydinvoimalla. On tärkeä, että Suomi on mukana Venäjän ydinturvallisuutta koskevassa keskustelussa. Energia- ja ilmastopolitiikka on yksi seuraavan eduskuntakauden suuria haasteita. Myös Helsingin tulee tehdä enemmän omassa ilmastopolitiikassaan. Energiansäästö ja joukkoliikenteen edistäminen on yksi tie.

Paljon muustakin puhuttiin: Luhtasen vaalitilitykset herättävät pahennusta. Perustulo miellyttää nuoria - jotkut vanhemmat työssäkäyvät epäilevät että se johtaisi vetelehtimiseen. Vihreiltä toivottiin aktiivisempaa otetta homojen ja lesbojen oikeuksien puolustamisessa Keski- ja Itä-Euroopassa - Moskovassakin homomarssi kiellettiin. Uudenmaan uraanikaivokset puhuttivat. Metsänomistaja kysyi, miten saisi alueensa vapaaehtoiseen suojeluun; toinen taas paheksui suojelualueiden lisäämistä ja syytti vihreitä vaalikojun ympäristön roskaamisesta. Kaikkia ei voi miellyttää…

Yleisvaikutelma: Hyviä, korkealuokkaisia keskusteluja. Vihreiden vaalikojulla Kolmen sepän patsaalla on “ateenalainen” tunnelma; ollaan demokratian alkujuurilla, käydään debattia. Takavuosien “poliitikkovihaa” ei juuri tule vastaan. Eläkeläiset muistavat indeksinsä taittamisen suurena petoksena, mutta enemmän suuret tulevaisuuden kysymykset nyt puhuttavat. Yhden telakkaduunarin kiteytys: “Äänestän joko omaa edunvalvontapuoluettani, joka ei ole vihreät, tai lastenlasteni edunvalvontapuoluetta, joka on vihreät. Minun on valittava, kumpi asia on tärkeämpi. Valinta ei ole helppo.”

–

Torstaina pidämme Olivers 21:ssä (Annankatu 21) vapaamuotoisen kulttuuri-illan klo 19-02; esiintyjinä mm. Arto Grönholm, The Polka Chicks, Veera Voima, Täydellisiä Vieraita, Ensemble Tourist Chai… Lisäksi K. Könkkölä, A. Sinnemäki, H. Hautala ja P. Haavisto lukevat mielirunojaan. Tervetuloa!

Kun nykyinen eduskunta valmistautui viimeiseen istuntoonsa, olin puhumassa Tölö Gymnasiumin oppilaille kokemuksistani rauhanvälitystehtävissä Darfurissa. Yleisö oli parasta mahdollista - kysymykset tarkkoja ja hyviä: Mitä ajattelen rauhanturvatoiminnasta? Pelkäsinkö turvallisuuteni takia koskaan? Onko radikaali islam todella uhka? Mutta vaikuttavinta oli oppilaiden oma aktiivisuus: he olivat itse keränneet 1000 euroa auttaakseen ikäisiään koululaisia Darfurin pakolaisleirillä.

Toimitin helmikuussa Darfurissa käydessäni Tölö Gymansiumin oppilaiden keräämän rahan ja heidän terveisensä Asalam-26 -koululle Asalamin pakolaisleirissä (El Fashrin kaupungissa Darfurissa). Siellä oppilaiden englanninkielistä kirjettä luettiin moneen kertaan, ja aina lause lauseelta arabiaksi kääntäen. Jokaisen keräykseen osallistuneen oppilaan nimi luettiin moneen kertaan. He olivat keränneet rahan mm. myymällä tekemiään leivonnaisia, kahvia, liimaamalla kirjekuoria jne. Darfurin pakolaisleirin lapset eivät olleet uskoa korviaan: jotkut heidän ikäisensä nuoret Suomessa ovat lähettäneet heille tukea. Kiitollisuudella ei ollut rajoja.

Täytyy sanoa että myös minuun tuo nuorten aktiivisuus teki aikamoisen vaikutuksen. Maailman asiat ovat tulleet olohuoneisiimme, ja halutessaan niihin voi myös vaikuttaa. Kaukanakin hädässä oleva ihminen voidaan nykyään tavoittaa, ja hänelle voidaan saada apua perille. Kysymys on tahdosta. Tölö Gymnasiumin lukiolaisilla oli tätä tahtoa.

—

Iltapäivällä vihreiden vaalimökillä Kolmen sepän patsaalla oli taas tunnelmaa. Paikalla useita ehdokkaita, ja taas hyviä katukeskusteluja. Aiheina mm. autoton keskusta, tietullit, pätkätöiden sosiaaliturva, uraanikaivokset Uudellamaalla, korkeakoulujen yhdistäminen, opintotuki… Vaikka aurinko välillä pilkistelikin, kyllä vaalityön salaisuus näin maaliskuussa ovat pitkät kalsarit. Ilman niitä demokratia ei toimi.

Illalla oli vielä pienimuotoinen tilaisuus Käpylässä Käpygrillissä: aiheet vaihtelivat Hietalahden telakan tulevaisuudesta ilmastonmuutokseen, Itämereen, Kjell Wästön romaaniin, työväen urheilutoimintaan, Kivinokkaan ja Käpylän Vuoritalon historiaan.

Sumuisessa Helsingin kevätillassa kävelin Käpylästä Munkkiniemeen Hakamäentietä Hartwall-areenan ohi. Maisema-arvoja ei tällä kävelyreitillä juuri ole, mutta liikkuminen tekee aina hyvää. - Myöhemmin illalla katsoin tapojeni mukaan MTV:n nettiuutiset. Lipposella oli pala kurkussa hänen jättäessään jäähyväisiä eduskunnalle viimeistä kertaa puhemiehenä. Minulta hän saa hatunnoston pääministerinä, joka luotsasi Suomen ulos 1990-luvun alun lamasta ja aloitti Suomen aktiivisen EU-politiikan.

Jäämme odottamaan Lipposen muistelmia - varmaan hän pitää kynänsä terävänä jatkossakin. Muistelmia on kahdenlaisia: niitä joissa asiat ja ihmiset kuvataan kaikessa karuudessaan, ja niitä joissa aika on kullannut asiat. Rehellisiä muistelmia luetaan, mutta kirjoittaja yleensä menettää loputkin ystävänsä, jos niitä sattuu enää olemaan jäljellä. Ajan kultaamia muisteluksia kirjoittava säilyttää ystävänsä, mutta ei yleensä voita lukijoita. Veikkaan, että Lipposen muistelukset kuuluvat siihen rehellisempään kategoriaan, ja nahkurin orret saavat taas notkua.

Helsingin Kirjasto-10:ssä eivät tahtoneet tänään tuolit riittää, kun keskustelimme Osmo Soininvaaran kanssa hänen uudesta kirjastaan “Vauraus ja aika” (Teos 2007). Pätkätyöt, pahoinvointi töissä ja ikuisen aikapulan kokeminen ovat yhä pahempia ongelmia, vaikka koneiden aikakauden piti helpottaa ihmisen työtä ja antaa hänelle enemmän vapaa-aikaa, aikaa läheisilleen, enemmän aikaa kulttuurille, filosofialle ja puutarhanhoidolle.

“Oden” kanssa keskustelu on aina antoisaa, sillä hän on lahjakas tilastotieteilijä, ja monen uuden poliittisen avauksen isä suomalaisessa keskustelussa - ajatellaanpa vain perustuloa tai karahvityöaikaa. Soininvaara oli myös huolissaan nyt vaalit vallanneesta jakovara-keskustelusta, joka tuntuu äänestäjien huiputukselta.

Maanantaiaamuna keskustelimme Claes Anderssonin ja Paavo Väyrysen kanssa Ylen Radio 1:ssä vaaliteemoista. Claes Andersson tuki perustuloajatusta, ja Paavo Väyrynen hehkutti “ympäristövallankumousta” ja ilmoitti olevansa kiinnostunut ympäristöministerin salkusta. Tosin minussa herättivät huolta hänen luonnonsuojeluvastaiset kommenttinsa - Lapissa kuulemma on suojeltu liikaa. Toivottavasti Väyrynen kallistaa korvansa myös Lapin matkailuyrittäjille, joilta on tullut vain kehuja suojelusta. Hyvästä aluepolitiikasta voisivat löytyä keskustan ja vihreiden yhteiset teemat.

Sunnuntain ja maanantain kampanjointi kaduilla on ollut kiinnostavaa; monet kertovat jo äänestäneensä. Kannelmäen toritapahtumassa sunnuntaina oli paljon väkeä, samoin Kaivopuiston rannassa aurinkoisena iltapäivänä. Maanantain Sanomatalon tapahtumassa piipahdin, mutta aitoihin vaalitoreihin verrattuna se vaikutti vähän “tekemällä tehdyltä”, joten siirryin Kolmen sepän patsaan aitoon vaalitunnelmaan.

Tehokkaat esitteiden jakajat voivat saada menemään toistasataa flyeria tunnissa. Minun tahtini on paljon hitaampi. Kun jää keskustelemaan ihmisten kanssa, oppii paljon uusia asioita. Keskustelin lääkärin kanssa aborteista, lintuharrastajan kanssa ilmastonmuutoksesta ja muuttolinnuista, tutkijan kanssa Venäjän tilanteesta, sotilasmestarin kanssa vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä, monenkin eläkeläisen kanssa eläkeindekseistä ja eläkeläisten verokohtelun vääryyksistä, opiskelijan kanssa Zimbabwen oppositiojohtajan pahoinpitelystä, liikuntaesteisen kanssa invataksipalveluista, opettajan kanssa hänen äitinsä pahenevasta dementiasta ja siihen tarjolla olevasta avusta, inkeriläisen Suomeen muuttaneen kanssa työllisyydestä…

Lista on pitkä. Politiikka on muuttunut mosaiikiksi, jossa äänestäjä etsii poliitikosta “sukulaissieluaan”. Monet korostavat, että puoluetta tärkeämpi on henkilö. Äänestäjät liikkuvat.

Oma veikkaukseni on, että kun vaaliuurnat ensi sunnuntaina sulkeutuvat, äänestäjät ovat taas rakentaneet “prognoosiherroille” yllätyksiä. Maailma ei mene aina gallupien mukaan.

Koska on kulttuurin vuoro?

Vietin lauantaiaamupäivän Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla, ja iltapäivän Kolmen sepän patsaalla. Paljon on väkeä liikkeellä - ja aiheet vaihtelevat uraanikaivoksista eläkeindeksiin, Itämerestä islamin nousuun. Tunnelma on hyvä; häiriköitä vähän, ja kannustusta tulee myös vihreille paljon, vaikka emme makkaraa, hernekeittoa tai kahvia jakaneetkaan. Päivän torikysymys näytti olevan, miten suhtautua oikeusministeriin joka ei tiedä miten palkkiot Suomessa kuuluu maksaa.  - Illansuussa oli pakko ladata omia akkuja ja käydä kuuntelemassa Heidi Hautalan järjestämää kulttuurikeskustelua Espoon kaupunginteatterissa Tapiolassa.

Mitä ajassa liikkuu? -keskustelussa oli kiinnostavat osanottajat: kirjailija Pirkko Saisio, kirjailija Sofi Oksanen, toimittaja Alexis Kouros, elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo ja ohjaaja Kristin Olsoni.

Sofi Oksanen on herättänyt Parnassossa 1/2007 kysymyksen, miksi hakaristitunnus kuuluu kiellettyihin, mutta sirppi ja vasara sallitaan. Ovatko Stalinin vainojen uhrit vähäpätöisempiä kuin Hitlerin? Sirpistä ja vasarasta voimme tehdä pilaa; hakarististä emme. Miksi?

Pirjo Honkasalon vaikuttava elokuva Melancholian 3 huonetta (2004) vie meidät Pietarin sotilasakatemiaan, ja sieltä Tshetshenian taisteluihin. Venäjän nykytila puhutti myös illan keskustelussa Tapiolassa.

Alexis Kouros nosti esiin globaalikysymykset: pitäisikö meidän olla yhtä huolissamme tehtaassa Kiinassa hikoilevasta työläisestä kuin suomalaisesta?

Ja Pirkko Saisio teki terävän havainnon: näissä vaaleissa kulttuuri loistaa kokonaan poissaolollaan, niinkuin sitä ei olisi olemassa, tai niinkuin se ei olisi tärkeä. Hän myös huomautti koko kulttuurin viihteellistymisestä: teatterin suurilla näyttämöillä menee vain viihteellisiä esityksiä, myös suomalaisen elokuvan uusi menestystarina on kuin luotu 12-vuotiaille katsojille….

Olipa mukava hyvän keskustelun jälkeen illan raikkaassa ilmassa kävellä Tapiolasta takaisin Helsinkiin. Ainakin ehdokkaat viisastuvat, kun vaalikeskustelut ovat näin hyviä.

Hesarin uutisen mukaan internet oli Viron äskeisissä parlamenttivaaleissa suosituin ennakkoäänestyspaikka. Suomessa surraan äänestysprosentin laskua, mutta samalla kieltäydytään internetin tarjoamasta uudesta äänestystekniikasta. Miksi?

On ollut kiinnostava seurata ikäluokkakeskustelua, jota Suomessa nyt käydään. Ilmeisesti jo näissä vaaleissa äänestäjien enemmistö on 50 vuotta täyttäneitä (itse siis kuulun vähemmistöön - vielä vuoden verran), ja vanhemmat äänestäjät ovat nuoria paljon varmempia äänestäjiä. Tästä syystä vaalit helposti painottuvat eläkeläisvaaleiksi, joissa ehdokkaat kilpailevat eläketarjouksista ja eläkeindeksien korjauksista.

Kansakunta ei kuitenkaan voi elää vain maksamalla toisilleen eläkkeitä - rahat siinä pakkaavat loppumaan. Siksi on niin tärkeää puhua tutkimuksesta, tuotekehittelystä, yliopistojen, koulujen ja oppilaitosten rahoituksesta, opintotuesta - ja tietenkin työntekijöihin kohdistuvasta verotuksesta. Opiskelu- ja työolosuhteiden Suomessa pitää olla kilpailukykyisiä, jotta opiskelu ja työnteko olisi palkitsevaa, ja tulostakin syntyisi.

Kun nuorempi sukupolvi on tottunut löytämään internetistä kaiken - tv-ohjelmat, aikataulut, päivän uutiset, tarjoustuotteet ja kuluttajatietouden - on vain luonnollista että myös politiikka on nyt paljolti netissä. Vaalikoneet raksuttavat, ja ehdokkaat esittelevät itseään.

Olen sitä mieltä, että seuraavissa vaaleissa jo Suomessa pitäisi siirtyä Viron malliin nettiäänestykseen - ainakin ennakkoäänissä. Tietoturvan ongelmat on ratkaistu jo nettipankissa; kai ne pystytään äänestyksessäkin ratkomaan.

Nettiäänet nostaisivat äänestysprosenttia, ja toisivat uusia kansalaisia mukaan päätöksentekoon. Kuka tätä oikein pelkää?

Äänestäjältä tuli meiliä: “Yleiskuvani on, että ihmiset ovat kyllästyneet median antamaan kuvaan politiikasta. Siksi harva jaksaa mennä vaalitilaisuuksiin. Monet ovat kuitenkin yllättyneet positiivisesti kuulemastaan.” Minua on vaaleissa vaivannut sama asia: keskustelut vaalitilaisuuksissa ovat olleet paljon kiinnostavampia kuin mediassa. Miksi?

Mediassa on valiteltu, että “poliitikot eivät halua keskustella NATO:sta”. Kun sitten NATO:sta puhuttiin - mm. Jaakko Iloniemen hyvällä vauhdituksella - Rauhanaseman tilaisuudessa, ei siellä mediaa näkynyt. Onko niin, että kun jotkut suuret lehdet ovat päätyneet myönteiselle NATO-kannalle, ei niitä kiinnosta enää kuunnella mitä poliitikot asiasta puhuvat? Rauhanasemalla keskusteltiin NATO:n riskeistä Afganistan-operaatiossa, terrorismin vastaisesta taistelusta syyskuun 11. päivän jälkeen, ihmisoikeuksien vähättelystä terrorismin vastaisessa taistelussa (esim. Guantamo Bay), vaikeista rauhanturvatehtävistä maailmalla ja Venäjän muutoksesta.

Olin jo aikaisemmin yllättynyt, että varsin laadukasta Venäjä-keskustelua eduskunnan lisärakennuksessa - paikalla mm. Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen - seurasi vain kaupunkilehti Vartti; kunnia sille. Onneksi väkeä oli paikalla niin että tuolit eivät piisanneet. Ainakaan keskustelu ei jäänyt yksipuoliseksi, kun yleisössä oli myös “Saatana saapuu Helsinkiin” -kirjan kirjoittaja.

Median käsikirjoitus näihin eduskuntavaaleihin näyttää epäonnistuneen: yritettiin tehdä taas pääministerivaalit, vaikka vuoden 2003 pääministerivaalien kolmesta pääkandidaatista ei kukaan sitten jäänytkään pääministeriksi. Kolmen suuren puolueen puheenjohtajaan keskittyvä poliittinen keskustelu ei ole ottanut ilmaa siipiensä alle. Varsinkin helsinkiläiselle äänestäjälle se on tylsä asetelma, koska Keskustapuolue on pääkaupungissa marginaalinen puolue.

PS. Huomasin, että Sanomatalolla pidetään maanantaina politiikan markkinat ja “paikalla on myös toimittajia”. Hauskaa, mutta onko niin, että ehdokkaiden on pidettävä nyt toimittajillekin omat vaalimarkkinat. Eivätkö toimittajat jaksa enää käydä vaalitilaisuuksissa?

PS2. Nettisivujen ja blogien kautta poliitikot ovat nyt alkaneet itse luoda mediaa. Veikkaukseni on, että se alkaa muuttua yhä monipuolisemmaksi. Kun kävimme Helena Rannan ja Ulla Anttilan kanssa keskustelua Suomen siviilikriisinhallinnasta, joku paikalla olleista esitti että “tämä pitäisi saada nettiradioon”. Ehkä seuraavalla kerralla otetaan nauhuri mukaan….

PS3. Lehtien nettisivuilla olevat videot ovat tulleet aika kiinnostaviksi. Kävin itse kuuntelemassa Kimmo Sasin haastattelua Aamulehden sivuilla. Traaginen onnettomuus - osanottoni kaikille osapuolille.

Oli mukavaa että pääministeri Matti Vanhanen kävi katsomassa vihreiden Merikukka Forsiuksen esittämän “Epämiellyttävä totuus” -elokuvan. Ilmastonmuutoksen vakavuudesta olemme siis samaa mieltä. Sen sijaan pääministerin blogissaan esittämä Helsinki-kritiikki ja turpeen puolustaminen on osittain puuta heinää.

Aloitetaan turpeesta: Vanhanen toivoo turpeen luokittelua uusiutuvaksi energialähteeksi. Tiedämme, että turvevarojen uusiutuminen on äärimmäisen hidasta, ja suot ovat nyt tärkeä hiilidioksidin sitoja. Turvetuotannon ja soidenkuivatuksen vuoksi hiilidioksidia vapautuu ilmakehään, kuten Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa.

Turpeen käyttöä Suomessa voidaan perustella työllisyydellä tai aluepoliittisin argumentein, mutta ei ekologisilla perusteilla. Hallitus on kiirehtinyt takaamaan turpeelle syöttötariffin joka helpottaa turpeentuotantoa, mutta ei ole saanut sellaista aikaiseksi uusiutuville energialähteille, kuten tuulivoimalle. Tässä on vihreillä ja keskustalla suuri näkemysero.

Osmo Soininvaara aikanaan kritisoi “Vanhasen mallia”, jossa pääministeri pendelöi päivittäin yksityisautolla Nurmijärveltä Helsinkiin. Jos kaupunkirakenne hajoaa ja suositaan yksityisautoiluun perustuvaa kaupunkisuunnittelua, ympäristön tila heikkenee. Pääministeri koitti Nummelassa iskeä takaisin ja kirjoittaa blogissaan, että vihreät “ajavat mahdollisimman luonnonläheistä elämää, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulla he haluavat keskittää kaiken mahdollisimman tiiviiksi asutukseksi”.

Vihreät tosiaan uskovat, että kaupungeissa tiivis yhdyskuntarakenne parantaa palveluja, helpottaa joukkoliikenteen järjestämistä ja vähentää yksityisautoilun tarvetta. Siksi vihreät ovat ajaneet pääkaupunkiseudulle metroa ja yhdyskuntarakennetta, jossa uudet suuret asutuskeskukset rakennetaan radanvarteen. Tämä on ekologiselta kannalta hyvä asia.

Pääministeri Vanhanen on viime aikoina moittinut myös Helsingin energiapolitiikkaa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto on tehokasta - Helsingissä kaukolämmön osuus on kansainvälisesti hyvin suuri. Jos sähkö tuotettaisiin Helsinkiin vaikkapa hakevoimalassa Savossa ja tuotaisiin verkkoa pitkin Helsinkiin, ei sähkön ja lämmön yhteistuotanto onnistuisi.

Mielestäni Helsingin pitäisi siitä huolimatta panostaa uusiutuviin energialähteisiin. Ei olisi hassumpaa, jos muutama tuulivoimala pyörisi myös Helsingin horisontissa. Viikon pellot voidaan toki muuttaa ruokohelpiviljelmiksi vaikka huomenna.

On muuten kiinnostava kysymys, miksi Keskustapuolueen maihinnousu Helsinkiin ei ole onnistunut. Johtuuko se juuri pääministeri Matti Vanhasen edustamasta ajattelusta, jossa ei ymmärretä hyvin suunnitellun ja rakennetun kaupungin ekologisia mahdollisuuksia?