Haavisto-blogi

Tervetuloa uuteen blogiini, jota päivitetään pian tiuhempaan tahtiin.

Eduskunta keskustelee parhaillaan potilasturvalaista. Itse tulen äänestämään lain puolesta – perustuslain turvaamaan kansalaisten hengen ja terveyden suojaan ei voi suhtautua kevyesti. Vielä kuitenkin on aikaa sopia, ja toivottavasti potilasturvalakia ei koskaan tarvitse käyttää.

Eduskunnan ei pitäisi puuttua meneillään oleviin työtaisteluihin. Suomalaisessa mallissa työnantajat ja työntekijät sopivat, ja tarpeen vaatiessa valtakunnansovittelija sovittelee. Hallitus on mukana tässä kolmikannassa mm. tekemällä päätöksiä verotuksesta – tai tukemalla tasa-arvotupoa 150 miljoonalla eurolla vuosittain, kuten tänä syksynä tehtiin.

Kuntatyönantaja käy neuvotteluja Tehyn kanssa, ja viime kädessä nousevat palkat missä tahansa kuntatöissä heijastuvat kuntatalouteen – tarvitaan joko lisää kunnallisveroja, lisää maksuja tai lisää valtionapua (eli valtion verotusta lisäämällä). Vihreiden kanta on, että matalapalkka-alojen oikeutettuihin vaatimuksiin vastaamiseen myös verojen korotukset ovat hyväksyttäviä.

Näkemysero on pääministeri Vanhasen eduskunnalle antaman ilmoituksen mukaan kuntatyönantajan ja Tehyn neuvotteluissa vielä suuri. Sopimuksentekoaikaa on 19.11. saakka, sitten Tehyn käynnistämä joukkoirtisanoutuminen alkaa.

Työtaisteluna Tehyn toimet ovat poikkeuksellisia. Yleensä lakon yhteydessä on voitu sopia suojelutyöstä, mutta tässä tilanteessa se on osoittautunut mahdottomaksi. Oma käsitykseni on, että hallitukselle jää tässä hyvin vähän mahdollisuuksia. Perustuslaki edellyttää hengen ja terveyden suojaamista kaikissa olosuhteissa, ja sen turvaamiseksi laki potilasturvallisuudesta on säädetty.

Onko kysymyksessä yritys lakon murtamisesta? Mielestäni ei. Kaikissa lakoissa ja työtaisteluissa täytyy määritellä rajat, joilla tarpeettomia vahinkoja vältetään. Sairaaloissa tehtävä työ on tietysti poikkeuksellisen herkkää, kun ollaan suoraan tekemisissä ihmisten hengen ja terveyden kanssa.

Onko tämä riita rahalla ratkaistavissa? Toivottavasti on. Rahaa jaettaessa on vain katsottava, että tasa-arvoa myös matalapalkka-alojen kesken toteutetaan. Kirjastonhoitajien lakko tuskin yhteiskuntaa samalla tavalla hetkauttaisi. Toimiiko nykyinen sopimusjärjestelmä? Sen näyttävät tulevat päivät ja viikot.

Jos sopimusjärjestelmä ei toimi, ollaan kokonaan uudenlaisien haasteiden edessä. Silloin paljon puhuttu kolmikantajärjestelmä on kriisissä, ja joudutaan myös lainsäädännössä miettimään, miten ratkaistaan sellaiset riidat joita sopimusjärjestelmä ei pysty sopimaan.

Mutta ennen kuin asia on pitkistynyt ja mutkistunut, on vielä muutamia päiviä aikaa sopia. Vihreät tukevat asian nopeaa ratkaisua sovittelulautakunnassa.

Missä olit, kun kuulit tiedon Jokelan koulusurmista? Tämä taitaa korvata nyt kysymyksen John Lennonin kuolemasta. Itse istuin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa, kun STT kertoi 7.11. klo 12.30 kännykkäviestillä: ”Jokelan koulussa Tuusulassa on ammuttu. Poliisi vahvistaa tiedon. Sillä ei ole tietoa uhreista.”

Tiedot uhreista tulivatkin sitten iltapäivän mittaan kaikilta muilta paitsi poliisilta. Varsinkin niille, joiden läheisistä oli kysymys, nuo odotuksen tunnit olivat piinallisen pitkiä. Onneksi oli Töölön sairaalassa HUS:n lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo, joka kertoi sen mitä kerrottavissa oli.

Jos elämässä olisi takaisinkelausnäppäin, nuo keskiviikkopäivän hetket haluttaisiin tapahtumattomiksi. Nyt voi vain muistella, mikä oli se viimeinen sana, viimeinen kädenheilautus, viimeinen ajatus, ennen kuin tiet erkanivat ikuisiksi ajoiksi.

Jokelan koulun rehtori Helena Kalmi antoi kasvot murhenäytelmälle: jokainen voi ajatella rehtoria viimeisinä hetkinään, kun hänen tehtävänään on yhtaikaa saada oppilaat suojaan, ohjata sairasautot ja poliisi paikalle, ja pyrkiä rauhoittamaan oman koulun oppilasta, joka heiluu ase kädessä. Ihmisistä, jotka eivät etsi sankaruutta, joskus vain tulee sellaisia. Helena Kalmi.

Tuusulan joukkomurhaan ei tunnu löytyvän helppoa selitystä. Koulukiusattu ei ole ampunut kostoksi. Huumehörhön polla ei ole lopullisesti seonnut. Skitsofreenikko ei ole seurannut pään sisältä kuuluvia ääniä. Ei ole edes mustasukkaisuutta tai petettyä rakkautta, joka janoaa kostoa.

On vain viittauksia Nietzscheen, Linkolaan ja Darwiniin. Yli-ihmisoppia, demokratian halveksuntaa, totalitaaristen järjestelmien kannatusta, ekologista saarnaa ja omaa halua astua Jumalan saappaisiin. Yleensä jumaliksi pyrkivät joutuvat liittoutumaan paholaisen kanssa. Näin taisi käydä nytkin.

Mitä tästä oikein voisi oppia?

Varmaan ainakin sen, että ei ole kirjaa ilman lukijaa. ”Humanity is overrated” luki Jokelan murhamiehen t-paidassa. Kun Linkola ilmoittautui Baader-Meinhofin viitoittamalle tielle, hän hylkäsi sen humanismin jota vielä pamfletti ”Ihmisen ja isänmaan puolesta – ei ketään vastaan” ja ”Unelmat paremmasta maailmasta” edustivat.

Maailmaan turhautunut ihminen ei aina tarvitse psykologin tai psykiatrin, vaan useammin filosofin apua. Kouluissa pitäisi olla sparraajia niillekin, joita demokratia alkaa tympiä, ja jotka etsivät oikotietä ihmiskunnan onneen – tai omaansa. Maailmantuska on sallittua ja sitä on välillä hyväkin potea, mutta koulussa on oltava valmiutta myös vakavien maailmankatsomuksellisten kriisien käsittelyyn.

Onko internet syyllinen? Tässä tapauksessa sitä käytettiin myös murhaviestien – tai itsemurhaviestien – ilmoitustauluna. Jokela näyttää jonkinlaiselta laajennetulta itsemurhalta. Kun netissä on nykyään niin paljon roinaa, kukaan ei jaksa suhtautua tällaiseen kovin vakavasti. Ehkä pitäisi? Jotkut YouTuben käyttäjät olivat kuukausia sitten huolissaan, että Suomessa kaveri syöttää nettiin viestejä, joissa mm. ihannoidaan Columbinen koulumurhaajia.

Aseiden hankinnan helppous Suomessa on tunnettua. Tässäkin tapauksessa nuori kaveri, joka vasta suunnitteli ampumaharrastuksen aloittamista, sai aseenkantoluvan käden käänteessä. Pienaseet Suomessa tekevät poliisin työn entistä vaarallisemmaksi, kun tavallisten kotihälytystenkin yhteydessä aseet puhuvat. Ehkä määrätään ne pienaseet sinne ampumaradan kaappeihin?

Viimeksi, vaan ei vähäisimpänä, opimme sen että kovien kolhujen sattuessa yhteisyyden tunne on Suomessakin vielä voimakas. New Yorkissa se nähtiin WTC-tornien tuhoutuessa, ja Ruotsissa se on nähty Olof Palmen ja Anna Lindhin murhien aikaan. Kansakunta on olemassa, ja se suree ja pyrkii auttamaan yhdessä.

Kun eduskunta kokoontui torstaina hiljaiseen hetkeen, tunne oli todellinen. Omassakin eduskuntaryhmässä Jokelan tapahtumista puhuttaessa oli vaikea pidätellä kyyneleitä. Illalla raitiovaunussa näki, että järkytys yhdisti. Moniin ikkunoihin oli sytytetty kynttilät muistamaan Jokelan uhreja ja heidän omaisiaan ja läheisiään. On kuin olisimme kaikki jokelalaisia.

PS. Kun Tuusulan Jokela on nyt noussut maailmankartalle, kirjoitti MTV:n toimittaja Päivi Talja siitä, miltä se vanhoista jokelalaisista tuntuu: http://img.mtv3.fi/mn_liitteet/mtv3/uutiset/bulleting/300884.pdf

Mitä kansanedustajat tekevät kesälomallaan? Oma valintani oli tällä kertaa helppo: sain toukokuussa puhelun YK:n alipääsihteeriltä Jean-Marie Guehennolta, jolla oli yksi pyyntö: voisinko auttaa YK:ta ja Afrikan Unionia Darfurin rauhanneuvottelujen uudelleenkäynnistämisessä? Ei kai tällaiseen kysymykseen voi vastata kovin monella tavalla.

Kirjoitan tätä sateiden ja ukkosmyrskyjen vaivaamassa Khartumissa. Kadut tulvivat, ja huhujen mukaan Sudanissa on taas koleraa. Voi vain kuvitella tällaista iltaa pakolaisleirissä, jossa tulvavedet ja tuuli heittelevät huteroa telttaa. Lennän Darfuriin sunnuntaina Afrikan Unionin rauhanneuvottelijan Salim Salimin kanssa - käymme myös pakolaislereissä El Geneinassa ja Zallingeissa.

Kesäni on kulunut Darfurin eri taistelevien ryhmien kanssa neuvotellessa. Sissiryhmiä on ainakin kahdeksan, ja niiden edustajia olen tavannut paitsi Darfurissa, myös Asmarassa, Tripolissa, Abechessa, Nairobissa, Kampalassa, Kairossa, Pariisissa, Lontoossa… - ja viimein Tansanian Arushassa, jonne saimme seitsemän kahdeksasta ryhmästä koolle. Asmarassa herätimme nukkuvan lentoaseman  saapumalla yllättäen aamuneljältä pienellä YK:n koneella, ja Kairossa olen jo tottunut nukkumaan odotushallin kovalla muovipenkillä puolenyön ja aamuneljän välillä Khartumin konetta odotellessani.

Sudan on aina täynnä yllätyksiä: tämän illan yllätys oli, että maa karkotti kaksi tuttua diplomaattia: Euroopan komission edustajan, ruotsalaisen diplomaatin Kent Degerfeltin ja Kanadan asianhoitajan. Heidän syntinsä kuulemma oli, että he “puutuivat Sudanin sisäisiin asioihin” tiedustelemalla pidätettyjen oppositiojohtajien tilanteesta. Viime vuonna Sudan karkotti hyvin tuntemani YK-edustajan Jan Pronkin, Hollannin entisen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerin. Maassa jossa pitäisi olla demokraattiset vaalit 2009, oppositio on vielä kovin heikoilla.

Darfurin neuvottelujen pitäisi käynnistyä uudestaan tänä syksynä, viimeistään lokakuussa. Samaan aikaan YK ja Afrikan Unioni ovat tehneet päätöksen 26 000 hengen rauhanturva- ja polisiioperaatiosta Darfuriin. Joukkojen pääosa tulee Afrikan maista, mutta lisäksi tarvitaan aasialaisia - ja myös eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia rauhanturvaajia. Pohjoismaista Norja ja Ruotsi ovat jo tehneet päätöksen osallistua. Pitäisin myös Suomen osallistumista tärkeänä operaatioon, jolla kahden miljoonan pakolaisen kriisi Darfurissa saataisiin päättymään. Leireissä tapaamillani pakolaisilla on vain yksi toivomus: turvallisuuden palauttaminen niin, että paluu omiin kotikyliin olisi taas mahdollista.

Yksi kuva pakolaisleireistä jäi viime talvena mieleeni: nuorempi nainen tuli tyhjän kanisterin kanssa tilapäisesti kyhätystä teltasta, jonka telttakankaana oli EU:n humanitaarisen järjestön ECHO:n sininen pressu. Se oli jo moneen kertaan kierrätetty ja repalainen. Hänen kädessään oli avustusjärjestön muovinen kanisteri, ja hän oli matkalla hakemaan kaivolta vettä. Kuultuaan että olen Euroopasta hän halusi pysähtyä kädestä pitäen kiittämään saamastaan pressunpalasesta ja kanisterista. “Kiitos Eurooppa”, hän sanoi.

“Ei kiittämistä”, vastailin nolona. Teltanraosta näkyi monilapsisen perheen uteliaiden silmien joukko. Nyt rankkasateiden aikaan olen usein miettinyt, miten perhe siellä pressun alla pärjää. - Muovikanisteri ja pressu olivat tarpeeseen, mutta ehkä meillä on varaa auttaa hitusen enemmän?

PS. Uusi eduskunta-avustajani Otto Bruun muistutti, että ehkä olisi taas aika jatkaa blogia…. Kiitos muistutuksesta!

Lämmin kiitos kaikille äänestäjille, vaalityöhön osallistuneille, tukiryhmäläisille ja matkan varrella kannustaneille. Vihreistä tuli kuin tulikin vaalien voittajia, mutta työn takana se oli. - Tulen jatkamaan blogia säännöllisesti, ja raportoimaan eduskuntatyöstä. - Kiitos kaikille!

Äänestyspäivä sunnuntai valkeni Helsingissä aurinkoisena. Pientä vaihtelua lauantaihin, jolloin jaoimme esitteitä räntäsateessa Itäkeskuksessa, Hakaniemessä ja Kolmella sepällä. Oli hyvä tunnelma, mutta esitteet kyllä aika märkinä. - Illalla oli vielä kaksi tapahtumaa: oman tukiryhmän illanvietto viinikellarissa, ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden juhlat ravintola Bellyssä. Yöratikka toi kotiin - ja sunnuntaina viimein sai nukkua pidempään.

En ole aikaisemmin kertonut vaalityön salaisesta aseesta, mutta paljastettakoon nyt sekin: pitkät kalsarit. Ilman niitä ei suomalainen demokratia toimi. Aurinkoisinakin päivinä kadulla on tarvinnut pitkät kalsarit, lämpimiä vaatteita, kaulaliinan, hyvät hanskat, ja pipon/korvaläpät. Jos ei niitä ole ollut, 15 minuutin esitteiden jaon tai katukeskustelujen jälkeen on kyllä ehdokas hyytynyt.

Vaalimainonta on ollut taas ennätysmäistä. Vihreät haluaisivat asettaa puolueiden ja ehdokkaiden mainonnalle euromääräisen katon - muuten mainonnon kilpavarustelu käy ehdokkaille yhä kalliimmaksi. Tosissaan työtä tekevä ehdokas panee mainontaan auton hinnan - toisilla se on Nissan Micran hinta, toisilla ison Volvon, mutta ilman sellaista panostusta ei saa näkyvyyttä. Lisäksi tarvitaan vaalitilaisuuksia ja paljon aikaa katutyöhön. Monet ovat ottaneet palkatonta vapaata työstään vaalihommia varten.

Ehdokkaiden tukiryhmät eivät aina osaa arvatakaan miten paljon vapaaehtoistyötä tarvitaan: oma tukiryhmäni on luukuttanut vaalimainoksia, keikkunut aamukuudelta Aleksanterinkadun yläpuolella nosturiauton lavalla kiinnittämässä banderollia, seissyt räntäsateessa toreilla, soittanut satoja puheluita tilaisuuksien järjestämiseksi, suunnitellut ja kopioinut mainoksia… Hatunnosto omalle tukijoukolleni, mutta myös kaikille niille, jotka pitävät demokratian lippua korkealla tekemällä vapaaehtoista työtä ehdokkaiden hyväksi.

Ja kauniiksi lopuksi, ennenkuin tiedämme vaalin tuloksesta mitään: kiitos hyville vihreille kanssaehdokkaille. Tunnelma ehdokkaiden välillä on ollut hyvä, ja apua on annettu puolin ja toisin. Yhteisiä tilaisuuksia järjestetty, ja yhteismainoksia tehty. Jokaista ehdokasta tarvitaan hyvän kokonaistuloksen aikaansaamiseksi.

Kehumatta nyt liikaa muiden puolueiden ehdokkaita, kun vaaliuurnat eivät vielä ole sulkeutuneet, on sanottava että arvostus on kasvanut niitä ehdokkaita kohtaan, jotka ovat tehneet kampanjaa oikein hartiavoimin. On ollut hauska tavata teitä Kannelmäessä markkinoilla, Itäkeskuksen poliittisessa basaarissa, Hakaniemessä ja Kolmen sepän aukiolla. Kohtuullista menestystä kaikille.

Perjantai-iltapäivän kovimman vaalitentin Kolmella sepällä järjestivät kolme Helsingin saksalaisen koulun oppilasta, joiden kanssa keskusteltiin politiikan koko kirjo perustulosta NATO:oon, vanhustenhuollosta viinan hintaan. Hatunnosto kundeille, jos luette tämän. Minua ennen he olivat käyneet panemassa jo Erkki Tuomiojan ja Rakel Hiltusen ahtaalle. - Mutta tarkoitukseni oli tällä kertaa antaa ohjeita sunnuntai-illalle.

1. Käy sunnuntaina äänestämässä, jos et ole sitä vielä tehnyt. Jokainen ääni lasketaan. Muistuta kavereillesikin äänestämisestä. “Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan”, niinkuin Rosa Meriläinen on sanonut. Vaalihuoneistojen ovet suljetaan klo 20, ja ne avataan taas neljän vuoden kuluttua. Siihen saakka: sitä saa mitä tilaa.

2. Ota rauhallisesti vaalitulosten laskenta. Ensin tulevat ennakkoäänet klo 20. Vihreät ovat huonoja ennakkoäänestäjiä. Kun vuoden 2003 eduskuntavaaleissa vihreät saivat kaikkiaan 8,0 % äänistä, osuus ennakkoäänistä oli 5,8 % ja lopullisista äänistä 9,4 %. Ensimmäiset toimittajat kiirehtivät puheenjohtajaa tunnustamaan vaalitappionsa jo ennakkoäänestystulosten selvittyä. Vihreät kuitenkin ottavat tässä vaiheessa lungisti.

3. Ennakkoäänien jälkeen alkavat tippua pienten kepulaisten kuntien äänestystulokset, ja puoli yhdeksän uutisissa Keskusta on saamassa murskavoittoa. Tässä vaiheessa Matti Vanhasen hymy on korvissa, ja muut kärvistelevät. Kysymys on kuitenkin vain vaali-illan draamasta, joka toistuu vaaleista toiseen…. Eivätkä toimittajat koskaan kyllästy siihen. Tässä vaiheessa vihreiden puoluejohtajan odotetaan repäisevän viittansa ja sirottelevan tuhkaa hiuksiinsa. Mutta riekkujaiset ovat ennenaikaiset.

4. Kymmenen uutisten aikaan alkaa kuulua kummia: isojen kaupunkien kuponkeja on viimein ynnätty yhteen, ja vihreiden tulos alkaa pikkuhiljaa parantua. Tässä vaiheessa myös Tarja Cronbergilla on syytä hymyyn, ja tunnelma Ravintola Kaisaniemessä vihreiden vaalivalvojaisissa alkaa olla jo hilpeä. Kuullaan sampanjapullojen poksahduksia.

5. Mistäkö tiedän tämän? Taloustutkimuksen 13.-15.3. tehty gallup lupaa nousevaa käyrää vihreille: “Vihreiden suosio on kasvanut selvästi, ja se ohitti nyt vasemmistoliiton. Kun helmikuussa tulokseksi saatiin 8,2, nyt kannatus oli 9,7 prosenttia.”

6. Jotta sunnuntai-iltana voitaisiin juhlia, täytyy vihreän jyrän vielä pyöriä - itse aloitan Itäkeskuksesta klo 12, sitten Hakaniemeen klo 13, ja Kolmella sepällä klo 14 alkaen, kunnes Stockan kello lyö kuusi. Lauantai-iltana on vielä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden VINO:n bileet Bellyssä, Uudenmaankatu 16-20.

Kolmen herran vaalikeskustelut alkoivat jo ikävystyttää. Helsinkiläisten näkökulmasta niissä oli kaksi ongelmaa: Keskusta on Helsingissä pienpuolue, ja monia äänestäjiä - ei vain naisäänestäjiä - on häirinnyt keskustelijoiden sukupuolijakauma. Suomessa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä maailmassa, mutta nyt politiikasta näyttää taas tulleen herrojen etuoikeus. Piiloviesti kolmen herran keskustelussa on voimakas: politiikka kuuluu miehille.

Onneksi naisehdokkaat eivät ole jääneet tuleen makaamaan, vaan tekevät aktiivista kampanjaa huolimatta median yrityksistä tehdä vaaleista vain kolmiodraama. Vihreillä ei ole ainakaan ollut mitään hävettävää eduskuntaryhmän sukupuolijakaumassa. Miehet ovat olleet siellä vuodesta 1991 vähemmistönä. Tasa-arvoa ajatteleva vihreiden äänestäjä voi siis hyvillä mielin valita nais- tai miesehdokkaan.

Tässäkin blogissa on käyty keskustelua nettiäänestämisestä, ja Nelosen sivuilla voi käydä samaa asiaa kommentoimassa ja äänestämässä. Olin eilen Kuka, mitä, hä? -ohjelman keskustelussa, ja ainakin Nelosen katselijat näyttävät olevan kovasti Virossakin käytetyn nettiäänestämisen puolesta. Kolmen sepän aukion keskusteluissa siitä eivät ole olleet kiinnostuneita vain nuoret, vaan myös kaksi muuta ihmisryhmää: Pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset, jotka eivät aina pääse Suomen lähetystöön äänestämään, ja erilaisilla työkomennuksilla ulkomailla olevat ihmiset. Nettiäänestäminen lisäisi varmasti vaaliaktiivisuutta.

Torstai-iltana oli mukava kulttuuri-ilta Olivers21 -klubilla; kiitos sekä bändeille, lausujille että yleisölle. Vaalityössäkään ei aina tarvitse olla otsa rypyssä.

Tänään perjantaina vihreät valtaavat vielä kerran Helsingin: materiaalin jakoa on paitsi Kolmella sepällä, myös metroasemilla ja vilkkailla liikennepaikoilla. Näin näkyvää kampanjaa eivät vihreät ole koskaan aikaisemmin pääkaupunkiseudulla tehneet.

Kadulla eilen käytiin läpi taas monia asioita: Kuinka paljon energiaviljelmillä saadaan aikaan uusiutuvaa energiaa? Voisiko valtio ja kunnat tukea lämpöpumppuihin siirtyviä? Miksi Suomen ulkopolitiikka on nyt niin passiivista, vaikka Venäjän muutokset ovat kaikkien nähtävissä? Voidaanko Itämeren maakaasuputken linjauksiin vielä vaikuttaa? Miten Sosnovyi Borin uudet ydinreaktorit tulevat vaikuttamaan Suomen ympäristöturvallisuuteen? - Helsingin palomiehet kävivät valistamassa, mitä ongelmia palomiesten eläkeiän korotukseen liittyy. Kadulla oppii paljon.

Katuparlamentti jatkui tänään ateenalaisessa hengessä Kolmen sepän patsaalla. Mutta ennen kuin kerron siitä, mainitsen illalla koolla olleen Helsingin kaupunginvaltuuston keskusteluista kolme kiinnostavaa aihetta: Helsingin keinot vastata ilmastonmuutokseen, Vaasanpuiston uudelleen nimeäminen ja valtuuston kokousten saaminen nettiin.

Vihreiden Mari Puoskari teki ajankohtaisen valtuustokysymyksen, miten Helsingin uudisrakentamisessa voidaan ottaa energiansäästö paremmin huomioon. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen muistutti Eko-Viikin hyvistä kokemuksista energian- ja vedenkulutuksen säästössä. Keskustelu laajeni pidemmällekin energia- ja ilmastopolitiikkaan: miten saataisiin maalämmön ja merilämmön käyttöä Helsingissäkin vietyä eteenpäin? Demarit esittivät syksyksi energia- ja ympäristöpoliittista valtuustoseminaaria, ja se sai kannastusta vihreiltä, Suvi Rihtniemeltä Kokoomuksesta ja Outi Ojalalta Vasemmistoliitosta. Pääministeri Vanhanen on nyt useamman kerran heittänyt haasteen Helsingille, ja se haaste kyllä kannattaa ottaa vastaan: Suomen Kioto-sitoumukset eivät toteudu, ellei myös pääkaupunkiseutu tee enemmän.

Vaasanpuistikon (se pieni puistonpahanen Kurvin kulmaa vastapäätä Sörnäisissä) suunnittelua koskevassa keskustelussa vihreiden Kimmo Helistö esitti kirjailija Arto Mellerin muiston kunnioittamista nimeämällä Vaasanpuistikko uudelleen Arto Mellerin puistoksi tai aukioksi. Minulle Arto Mellerin PeteQ -näytelmä oli yksi uuden maailmankuvan murtajia: se ajoittui 70-luvun loppuun vaihtoehtoliikkeiden ja pienlehtien aikaan, ja kulttuuriväen osalta naulasi viimeiset naulat taistolaisuuden arkkuun. Jokaisen sukupolven pitäisi jättää kaupunkiin jälkensä ja toivon, että Kimmo Helistön esitys toteutuu.

Kolmas kiinnostava keskustelu koski suoria nettilähetyksiä valtuuston kokouksista. Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen varoitteli, ettei nettilähetyksiä varmaan seuraisi kovinkaan moni, valtuutettu Osku Pajamäki muistutti, että samalla perusteella valtuuston lehterit voitaisiin poistaa. Kyse ei olekaan katsojamääristä, vaan kaupunkilaisten ja toimittajien mahdollisuudesta seurata kokouksia mahdollisimman helposti niin halutessaan. Kun jokaisella Pihtiputaan mummollakin pyörii jo nettivideo Youtubessa, niin webcam-lähetys valtuustosta - tai alkajaisiksi nettiradio - ei ole vaikea toteutettava.

Sitten vielä Kolmen sepän parlamenttiaiheisiin tänään. Venäjä puhutti taas: esitettiin käsitys, että Jeltsinin kaoottisen kauden jälkeen Putin on ollut välttämättömyys, joka on tuonut edes järjestyksen naapurimaahamme. Oltiin huolissaan siitä, onko vihreiden idänpolitiikka liian “aggressiivista”: se ei ole paras tapa vaikuttaa Venäjään. Mielestäni Putinin ansiot on tunnustettava, mutta nykyistä demokratian kaventamista - tiedotusvälineiden keskittymistä vallanpitäjien käsiin ja esimerkiksi Jabloko-puolueen sulkemista paikallisvaaleista pois - ei voi hyväksyä. Pidän hyvänä että vihreät ovat nostaneet esille Venäjän kehityksessä huolestuttavia trendejä. Samalla on tärkeää, että aktiiviset ja toimivat keskustelusuhteet Venäjään säilytetään. Vuorovaikutus on muutoksen avain.

Ilmasto- ja energiapolitiikasta käytiin katuparlamentissa kunnon väittely. Kysymykset: Onko 20-30 %:n päästövähennys EU:lta seuraavalla Kioto-sopimuskaudella tarpeeksi? Pelastaako se maailman? Onko oikein ostaa Venäjältä sähköä - tosiasiassa Suomella on nyt ydinvoimaloita Venäjän puolella? Miksi Helsinki on jäljessä Tukholmasta ilmastopolitiikassa? Omat ajatukseni: EU:n sitoumustaso ei ole tarpeeksi ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi, mutta nyt on saatava mukaan USA, Australia, Kiina, Intia… EU:n tarjous on kuitenkin vakava, ja EU kulkee ilmastopolitiikassa etujoukossa. Hyvä niin. Venäjän-kysymys on vaikea. Uusia ydinvoimaloita suunnitellaan nyt Venäjälle lisää korvaamaan maakaasun vientiä Länsi-Eurooppaan. Maakaasusta saa Saksassa 10-kertaisen hinnan. Halusimmepa tai emme, Venäjä korvaa maakaasua nyt ydinvoimalla. On tärkeä, että Suomi on mukana Venäjän ydinturvallisuutta koskevassa keskustelussa. Energia- ja ilmastopolitiikka on yksi seuraavan eduskuntakauden suuria haasteita. Myös Helsingin tulee tehdä enemmän omassa ilmastopolitiikassaan. Energiansäästö ja joukkoliikenteen edistäminen on yksi tie.

Paljon muustakin puhuttiin: Luhtasen vaalitilitykset herättävät pahennusta. Perustulo miellyttää nuoria - jotkut vanhemmat työssäkäyvät epäilevät että se johtaisi vetelehtimiseen. Vihreiltä toivottiin aktiivisempaa otetta homojen ja lesbojen oikeuksien puolustamisessa Keski- ja Itä-Euroopassa - Moskovassakin homomarssi kiellettiin. Uudenmaan uraanikaivokset puhuttivat. Metsänomistaja kysyi, miten saisi alueensa vapaaehtoiseen suojeluun; toinen taas paheksui suojelualueiden lisäämistä ja syytti vihreitä vaalikojun ympäristön roskaamisesta. Kaikkia ei voi miellyttää…

Yleisvaikutelma: Hyviä, korkealuokkaisia keskusteluja. Vihreiden vaalikojulla Kolmen sepän patsaalla on “ateenalainen” tunnelma; ollaan demokratian alkujuurilla, käydään debattia. Takavuosien “poliitikkovihaa” ei juuri tule vastaan. Eläkeläiset muistavat indeksinsä taittamisen suurena petoksena, mutta enemmän suuret tulevaisuuden kysymykset nyt puhuttavat. Yhden telakkaduunarin kiteytys: “Äänestän joko omaa edunvalvontapuoluettani, joka ei ole vihreät, tai lastenlasteni edunvalvontapuoluetta, joka on vihreät. Minun on valittava, kumpi asia on tärkeämpi. Valinta ei ole helppo.”

–

Torstaina pidämme Olivers 21:ssä (Annankatu 21) vapaamuotoisen kulttuuri-illan klo 19-02; esiintyjinä mm. Arto Grönholm, The Polka Chicks, Veera Voima, Täydellisiä Vieraita, Ensemble Tourist Chai… Lisäksi K. Könkkölä, A. Sinnemäki, H. Hautala ja P. Haavisto lukevat mielirunojaan. Tervetuloa!

Kun nykyinen eduskunta valmistautui viimeiseen istuntoonsa, olin puhumassa Tölö Gymnasiumin oppilaille kokemuksistani rauhanvälitystehtävissä Darfurissa. Yleisö oli parasta mahdollista - kysymykset tarkkoja ja hyviä: Mitä ajattelen rauhanturvatoiminnasta? Pelkäsinkö turvallisuuteni takia koskaan? Onko radikaali islam todella uhka? Mutta vaikuttavinta oli oppilaiden oma aktiivisuus: he olivat itse keränneet 1000 euroa auttaakseen ikäisiään koululaisia Darfurin pakolaisleirillä.

Toimitin helmikuussa Darfurissa käydessäni Tölö Gymansiumin oppilaiden keräämän rahan ja heidän terveisensä Asalam-26 -koululle Asalamin pakolaisleirissä (El Fashrin kaupungissa Darfurissa). Siellä oppilaiden englanninkielistä kirjettä luettiin moneen kertaan, ja aina lause lauseelta arabiaksi kääntäen. Jokaisen keräykseen osallistuneen oppilaan nimi luettiin moneen kertaan. He olivat keränneet rahan mm. myymällä tekemiään leivonnaisia, kahvia, liimaamalla kirjekuoria jne. Darfurin pakolaisleirin lapset eivät olleet uskoa korviaan: jotkut heidän ikäisensä nuoret Suomessa ovat lähettäneet heille tukea. Kiitollisuudella ei ollut rajoja.

Täytyy sanoa että myös minuun tuo nuorten aktiivisuus teki aikamoisen vaikutuksen. Maailman asiat ovat tulleet olohuoneisiimme, ja halutessaan niihin voi myös vaikuttaa. Kaukanakin hädässä oleva ihminen voidaan nykyään tavoittaa, ja hänelle voidaan saada apua perille. Kysymys on tahdosta. Tölö Gymnasiumin lukiolaisilla oli tätä tahtoa.

—

Iltapäivällä vihreiden vaalimökillä Kolmen sepän patsaalla oli taas tunnelmaa. Paikalla useita ehdokkaita, ja taas hyviä katukeskusteluja. Aiheina mm. autoton keskusta, tietullit, pätkätöiden sosiaaliturva, uraanikaivokset Uudellamaalla, korkeakoulujen yhdistäminen, opintotuki… Vaikka aurinko välillä pilkistelikin, kyllä vaalityön salaisuus näin maaliskuussa ovat pitkät kalsarit. Ilman niitä demokratia ei toimi.

Illalla oli vielä pienimuotoinen tilaisuus Käpylässä Käpygrillissä: aiheet vaihtelivat Hietalahden telakan tulevaisuudesta ilmastonmuutokseen, Itämereen, Kjell Wästön romaaniin, työväen urheilutoimintaan, Kivinokkaan ja Käpylän Vuoritalon historiaan.

Sumuisessa Helsingin kevätillassa kävelin Käpylästä Munkkiniemeen Hakamäentietä Hartwall-areenan ohi. Maisema-arvoja ei tällä kävelyreitillä juuri ole, mutta liikkuminen tekee aina hyvää. - Myöhemmin illalla katsoin tapojeni mukaan MTV:n nettiuutiset. Lipposella oli pala kurkussa hänen jättäessään jäähyväisiä eduskunnalle viimeistä kertaa puhemiehenä. Minulta hän saa hatunnoston pääministerinä, joka luotsasi Suomen ulos 1990-luvun alun lamasta ja aloitti Suomen aktiivisen EU-politiikan.

Jäämme odottamaan Lipposen muistelmia - varmaan hän pitää kynänsä terävänä jatkossakin. Muistelmia on kahdenlaisia: niitä joissa asiat ja ihmiset kuvataan kaikessa karuudessaan, ja niitä joissa aika on kullannut asiat. Rehellisiä muistelmia luetaan, mutta kirjoittaja yleensä menettää loputkin ystävänsä, jos niitä sattuu enää olemaan jäljellä. Ajan kultaamia muisteluksia kirjoittava säilyttää ystävänsä, mutta ei yleensä voita lukijoita. Veikkaan, että Lipposen muistelukset kuuluvat siihen rehellisempään kategoriaan, ja nahkurin orret saavat taas notkua.